maanantai 15. helmikuuta 2016

Takaisin Suomessa

Olen ollut nyt Suomessa neljä kokonaista päivää, ja siihen aikaan on mahtunut kummitytön ristiäiset sekä epämääräistä hengailua kotosalla. Päällimmäisenä fiiliksenä on ihmetys siitä, miten samanlaista täällä on kolmen kuukauden jälkeen, mikään ei ole muuttunut ja kylmäänkin sopeuduin kohtuullisen nopeasti. Toisena tulee ehkä haikeus ja toisaalta innostus siitä, mitä kaikkea tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Tietysti on myös ihanaa viettää aikaa läheisten kanssa :)

Reissussa mulla paloi rahaa aika tarkalleen 3500€ sisältäen kaikki Aasiassa ostetut ruuat, ostokset (myös tuliaiset), juomat, tupakat, nähtävyydet, retket, lennot (yht. n. 400€) ja asumiset. Kuulostaa vähän paljolta, mutta miettikää, paljonko rahaa Suomessa palaa samassa ajassa pelkästään asumiseen ja syömiseen.

Hienoimmat maisemat näin ehdottomasti Laosin Vang Viengissä vuoren huipulta ja hienoimmat rannat löysin Gili Airilta Indonesiasta. Parasta ruokaa söin Kuala Lumpurissa. Siellä myös nauroin makeimmat nauruni koko reissulla. Huikean hauskoja iltoja olivat myös jouluaatto Krabilla sekä katubileet ja niiden jatkot Phuketissa. Uusia Facebook-kavereita tuli reissussa noin 15, mikä on kuitenkin vain murto-osa niistä upeista ihmisistä joita tapasin ympäri Aasiaa.

Blogia on luettu sen olemassaolon aikana nyt noin 5600 kertaa, ja vaikka virallisia lukijoita ei Bloggerin kautta ole juurikaan, tiedän, että varsinkin sukulaiset ja Ida on ahkerasti seuranneet blogia :D Kiitos siitä! Ihana kuulla, että teksti on pysynyt mielenkiintoisena ja olette olleet mukana hengessä. Ennen kaikkea oon kuitenkin kiitollinen Ninnille, joka lähti mun mukaan, jaksoi mun kiukuttelua ja joka opetti mua hermoilemaan vähemmän ja luottamaan enemmän siihen, että asiat kyllä sutviintuu itsestäänkin. :D

Keräsin talteen biisejä, jotka muistuttavat reissusta, ja tähän linkittämäni Vance Joyn Riptide on vain yksi niistä. Sen tahtiin jammailtiin mm. Balilla :) En osaa tämän paremmin kasata fiiliksiä tai ajatuksia vielä tässäkään vaiheessa, joten annan kuvien puhua puolestaan. Niitä olin muuten ottanut noin 5000 koko reissulla, ja tässä ne on aivan ihmeellisessä järjestyksessä, kun Blogger laittoi ne näin. Whatever!

Ja nyt blogi hiljenee ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. Lupaan kuitenkin itselleni ja teille, että uutta tekstiä tulee heti, kun pääsen taas lähtemään, ja että se voi tapahtua pikemmin kuin huomaankaan!


 Yöjunassa Bangkokista Nong Khaihin
 Vientianessa

 Don Detillä


 Phu Quocilla
 Ho Chi Minh City


 Phuketissa katubileissä. Kuvassa Fred.




 Phuketin Karon Beachilla



 Koh Phi Phillä

 Krabi Townissa jouluna














 Koh Tao


 Krabi, Ao Nang. Löysin lumihiutaleen!
 Kuala Lumpur ja BBQ-ilta
 Bali, Kuta
 Gili Airilla kahvilla




 Gili Trawangan


 Bangkokissa Back Home Backpackers -hostellissa
 Balilla Ubudissa


 Laosissa, Vientianessa ja matkalla Vang Viengiin

 Vang Vieng










 Vang Viengissä





 Don Detillä
 Kambodzan rajalla




 Kambodzassa Angkorin temppeleillä
 Nää kissanpennut Siem Reapissa, Kambodzassa <3

 Kambodza







 Phu Quoc, Vietnam


 Ho Chi Minh City
 Lentokoneessa Vietnamista Phuketiin









 Koh Phi Phi ja snorklausreissu





 Kuala Lumpur






 Kuala Lumpur ja Batu caves




 Bali, Kuta







 Gili Air


 Gili Trawangan
 Ubud, Bali. In Da Lodge -hostellilla.


















 Balin suurimmalla temppelillä


 Bangkokissa


 Bangkokissa
 Balilla



Balilla