Heräsin ajoissa aamulla pakkaamaan rinkan kasaan ja palauttamaan eilen vuokraamani fillarin, jota en lopulta tullut juurikaan käyttäneeksi... 😄 söin banaanit aamupalaksi ja lähdin helteessä rinkkoineni laivafirman pisteelle venailemaan ja syömään lisää aamupala ja kahvia. Hostellilla tarjottu ilmaiskahvi oli aivan karseeta 😄
Niin kuin oon sanonut aiemminkin, Aasiassa matkustaminen voi olla oikeesti ihan ihmeellistä. Jos on nuori reppureissaaja minibudjetilla, sitä osaa suhtautua pieniin epämukavuuksiin huumorilla, ja rinkan kanssa matkustaminen on suht helppoa näissä olosuhteissa. Mutta täällä Balin ympäristössä kun on toisenlaisiakin turisteja, välillä kauhistuttaa heidän puolestaan. Laivamme oli isohko speedboat, ja kaiken järjen mukaan sen olisi kuulunut parkkeerata laiturin nokkaan tms. että asiakkaat pääsevät helpohkosti kuivin jaloin kyytiin. Mutta ei, se ajoi suoraan rannan matalikkoon niin, että ensin kahlattiin polvia myöten aallokossa (matkalaukut ja kaikki mukana tietty), sitten kiivettiin liukkaita tikapuita seitsemän askelmaa laivaan ja vielä korkeahkon aidan yli. Ja sisään laivaan päästiin kulkemalla liukasta 15cm kapeaa reunaa pitkin suurennetusta ikkunasta sisään...
Kaikki pääsimme laivaan joka tapauksessa, ja kuumuus oli aivan sietämätöntä. Parin tunnin aikana en lakannut hetkeksikään hikoilemasta, istuin paikallani ja torkuin ja kokoajan vaan hiki valui pitkin kinttuja ja naamaa. Yäk 😄
Takaisin Balilla, Padang Bain satamassa vaihdettiin minibussikyytiin, ja tässäkin kulkupelissä oli mukavuudenhaluisia keski-ikäisiä, jotka kauhistelivat, kun ilmastointi on rikki, turvavyöt ovat vähän niin ja näin ja kun takarivin kolmelle penkille ahdettiin kokonaiset neljä ihmistä. Pöyristyttävää! Muistelin minibussikyytejä Laosissa ja Kambodzassa ja virnistelin itsekseni. 😀
Saavuttiin tunnin päästä Ubudin kylään saaren keskiosissa, ja minibussi jätti meidät jonkun marketin pihalle. Siinä oli taas haukkana paikalla "taksikuskeja", jotka pyysivät törkeää hintaa 5km matkasta hostellille. Yritin tinkiä, mutta hinta ei tippunut penniäkään. Menin kysymään marketin edessä istuskelevilta reissaajakundeilta, että löytyykö täältä koko kylästä mittaritakseja tms halvempaa kulkutapaa. Koska en aja skootteria, ainoaksi vaihtoehdoksi näytti jäävän ryöstötaksi.
Parkkipaikalla pyöri kaksi eksyneen näköistä tosi nuorta ruotsalaiskundia, jotka olivat olleet samassa minibussissa. Joku paikallinen yritti kaupata heille hotellihuonetta, eli selvästi pojat oli ilman majapaikkaa. Ehdotin heille samaa hostellia, johon olin menossa, ja hetken tuumittuaan he päättivät jakaa taksin mun kanssa. Hintaa tuli 33 000 rupiaa per lärvi, ja saavuttiin The Happy Mango Tree -nimiseen paikkaan juuri ennen kun se kirottu kaatosade alkoi taas!
Sillä välin, kun vedin tupakin ulkona, pojat saivat itselleen sängyt dormista ja kun mä menin kysymään sänkyä, paikka oli täynnä. Ei yhtä ainoota sänkyä! Muuten ei olis edes ärsyttänyt, ei se ollut ruotsalaisten vika, mutta nyt olin kaatosateen vankina hostellissa jossa ei ollut mulle tilaa. Onneksi samalla firmalla on toinen hostelli vähän matkan päässä, ja he jopa tarjoituivat viemään mut ja hervottoman rinkkani perille skootterikyydillä.
Tää vaikuttaa myös kivalta paikalta, joten olen tyytyväinen😊 Dormi on tilava ja suihku sitäkin tilavampi, ja on siistiä.
Reissatessa olen kuitenkin todennut, että ainakin mulle siisteyttä ja toimivuutta tärkeämpää on tunnelma. Siksi en ole kertaakaan yksin reissatessani edes harkinnut yksityishuonetta, dormeissa on kiva fiilis ja oikeastaan aina kaikki kämppikset on noudattanut yleisiä käytöstapoja. Eli ollaan hiljaa kun muut nukkuu, muiden rinkkoihin ei kosketa (tietty arvotavarat on anyways aina lockerissa) ja mitä näitä nyt on. Joskus joutuu neuvottelemaan mm. pistorasioiden käyttövuoroista tai valojen sammutusajasta, mutta näissäkin on pärjännyt keskustelemalla.
Välillä kohdalle on sattunut niin ahtaita dormeja, että rinkkojen yli saa hyppiä ninjameiningillä. Monesti suihkuun saa jonottaa. Ärsyttäviä kämppiksiä on sattunut tosi vähän kohdalle, mutta muutamia kyllä. Mm. muija joka nukkui Koh Taolla mun yläsängyssä ja roikotti kaikkia rättejä ja lumppujaan mun sängyn ympärillä niin, etten päässyt omaan sänkyyni siirtämättä niitä. Ja Phu Quocilla äijä joka omi itselleen ilmastointilaitteen kaukosäätimen keskellä yötä ja yritti pakastaa meidät muut elävältä. Gili Trawanganilla yks tyttö meni aina aikaisin nukkumaan ja siirsi tuulettimen itseään kohti niin, että se oli suoraan oven edessä, kun tuli huoneeseen niin ovi kaatoi koko vehkeen nurin. Joka ilta! Kuorsaajia ja piereskelijöitä ei ole sattunut kohdalle oikeastaan ollenkaan, tai sit mä olen niin taitava nukkuja, ettei kuorsaus vaan häiritse mua. 😄
Ja monesti dormeissa on oikeesti verhot sängyn edessä, oma lukulamppu ja pistirasiat kaikille. Useimmiten myös iso säilytyslokero joko sängyn alla tai erillisenä kaappina, mihin saa koko rinkan pois jaloista ja omalla lukolla turvaan. Mut ei aina. Laitoin loppuun pari kuvaa eri dormeista, ekat kaks on Ho Chi Minh Cityn 18 hengen dormista (siel oli kuuma!), toka Siem Reapista (hyvät sängyt) ja vika Krabi Townin 4 hengen dormista (bed bugseja.. Sängyt oli kyl pehmoset.)
Anyways. Tää on varmaan blogin historian pisin postaus, mut kiva jos jaksoitte lukea 😄 jatkan chillailua täällä ja huomenna katsastetaan Ubudia tarkemmin! Ciao❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti