maanantai 23. marraskuuta 2015

Jotain uutta auringon alla

Pääkaupunki Vientiane jäi taakse eilen, ja köröteltiin 45 000 kipiä eli noin alle 5€ maksaneella "Vip-minibussillla" viitisen tuntia Laosin Vang Viengiin. En halua tietää millainen se rahvaan minibussi olisi ollut, kun vip-kyytikin oli hitusen ahdas, mutta ihan leppoisa silti. Kahden jälkeen, kun rinkat ja kiinalaisten turistien hervottoman kokoiset matkalaukut oli sidottu bussin katolle tukevasti(??), lähdettiin kurvailemaan. Voin sanoa, että lanaamaton hiekkatie Pornaisiin on pientä verrattuna Laosin möykkykujiin.

Mummi on varmaan ylpeä kuullessaan, että onnistuin silti neulomaan useammankin kerroksen sitä hänen opettamaansa kuviota tutinasta huolimatta. :D

Vang Viengiin saavuttiin pimeän aikaan, ja lähdimme nälästä ja vessahädästä huolimatta kirtämään kylää etsien kehuttua Pan's Place -guesthousea. Eihän me sitä löydetty, varmaan tunnin ja muutaman kiukutteluni jälkeen todettiin parhaaksi majoittua ihan mihin tahansa missä on katto ja toiletit. Vang Vieng Guesthousesta saatiin kahden hengen huone 60 000 kipillä eli hieman yli 3€ per lärvi.

Huone oli siisti, mutta todella pelkistetty, vähän kuin jonkun nunnan kammari. Kaksi sänkyä, pöytä, tuoli ja wc. Plus viilennykseen kovaääninen tuuletin seinällä. Kun illalla olisi kovasti tarvinnut päästä suihkuun, vettä ei tullutkaan hanasta. Siinä vaiheessa viimeistään päätettiin vaihtaa seuraavana päivänä majapaikkaa. Lopulta vesiputket alkoivat korisemaan ja päästiin "suihkuun", vettä tuli niin pienellä paineella että tuntui kuin kevyessä kesäsateessa olisi seissyt.

Muuten Vang Vieng on tuntunut leppoisalta, mutta hiostavan kuumalta. Paikalliset tuntuvat erikoiselta porukalta thaimaalaisiin verrattuna; he ikään kuin vähät välittävät turisteista, ravintolassakin saa kyllä hyvää palvelua mutta hitaasti sit kun kerkiävät. Kuitenkin on jäänyt ystävällinen ja vieraanvarainen kuva.

Tänään käytiin aamiaisen jälkeen ostamassa huomiselle kivaa tekemistä, josta kerron enemmän vasta jälkeenpäin. Päivänvalossa löydettiin Pan's Place ja nyt odotellaan kahvikupin ääressä huoneen vapautumista terassilla. Täälläkin sänky maksaa 30 000kipiä yöltä, eli sen reilu 3€, vaikkakin dormissa eli yhteisessä huoneessa muiden asukkien kanssa. Paikka kuitenkin tuntuu huomattavasti kotoisammalta :)

Eilen vielä hiottiin jatkosuunnitelmia ja vaikka jouduttiin luopumaan yhdestä aikomastamme paikasta, ollaan molemmat tyytyväisiä ja helpottuneita uudesta suunnasta. Edessä saattaa olla 21h bussimatka parin päivän päästä, mutta selvennän sitäkin kun itse tiedetään varmasti :D Ainakin Vang Viengissä ollaan nyt pari päivää, että saa vähän huilata.

Ciao ❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti