perjantai 20. marraskuuta 2015

Maisemanvaihto

Kaksi yötä Bangkokissa on nyt takana, ja eilen juonittiin jo uusia suunnitelmia. Teki hyvää nukkua pehmeissä sängyissä turvallisessa hotellissa ekat yöt, ja tähän verrattuna seuraava yö tulee olemaan jännittävä. Toki täälläkin kadulta kuuluva mekkala haittasi unia vähän, mutta onneksi tämä tyttö pystyy kyllä nukkumaan vaikka mimmosissa olosuhteissa :D

Eilen löhöiltiin uima-altaalla koko aamupäivä ja vaikka oli melko pilvistä, ehdin jo vähän saada väriä. Aamulla altaalla oli rauhallista, vain ynseä henkilökunnan jäsen ja äärimmäisen rakastunut pariskunta. Iltapäivää kohti paikka täyttyi, vaikka sää huononi ja lopulta tulikin rankkasadekuuro joka ajoi koko porukan pois sieltä.

Iltaa istuttiin ravintolassa Khao Sanin kaaoksessa. Omaksuin vihdoin huippuunsa hiotun kaupitteluntorjumisilmeen, kun saman oluen aikana pöydässä kävi ainakin 20 eri turistikrääsän myyjää. Illan safkat haettiin vatsatautia uhmaten katukioskista, vaikka elintarvikehygienia ja kylmäketju ovat täällä vähän vieraita käsitteitä. Uskalsin syödä kevätkääryleitä ja paistetun maissin, yhteensä kustansi 60THB (n. 1,5€) Ravintolassa pad thai -annos maksoi muistaakseni 100THB (n. 2,6€), joten vähän halvemmalla toki pääsin. Suomessa en kyllä näkisi vaivaa moisen säästön takia, mutta reissubudjetti...

Niistä suunnitelmista.

Illalla klo 20 lähtee yöjuna Nong Khaihin Laosin rajalle. Ollaan muistaakseni 6.30 aikoihin aamulla perillä, ja jatkamme rajan yli Laosin Vientianeen bussilla. Junaliput 2lk makuupaikoilla maksoivat 1125THB (n. 29€) per naama, eli kohtuu edullista. Varsinkin kun ottaa huomioon, että säästämme yhden yön majoituskuluissa, diili ei ole yhtään hullumpi :D

Äsken aamiaiselta tullessani kysyin vielä respasta, paljonko maksaisi viettää iltapäivä altaalla ulos tsekkauksen jälkeen, ennen juna-asemalle lähtöä. Kuulemma se onnistuu ilmaiseksi, ja rinkat saa odottaa respassa sen aikaa. Siinä siis loppupäivän suunnitelmat :)

Seuraavan kerran kirjoitan siis varmaan Laosista. Terkkuja kaikille <3

3 kommenttia:

  1. Hei huomenta
    Suomessa kello on 8.30 aamulla.
    Täällä satelee lunta silleen toooosi hiljakseen,autojen päällä on ohuen ohut kerros,mutta lunta kumminkin.
    Mukavia kuvia,aamiaistarjottimella silmäni bongasivat ensiksi tuon Mikki hiiri jugurtin :-)
    Olkaahan kunnolla ja remutkaa reippaasti.
    Kuulumisia lisää odotellen

    VastaaPoista
  2. Jep, Mikkijugurtti oli söpö :D jäi kyllä molempina aamuina syömättä kun näytti niin sokeriselta. Ollaan kunnolla, haleja sinne :)
    T. Iina

    VastaaPoista
  3. Hyvää lauantai aamua Iina! Täällä Michiganissa myös ensilumia satelee rauhallisesti ja kynttilät valaisee harmaata talviaamua. Ihanan piristävää katsella kirkkaita värejä kuvistasi ja lukea matkan kuulumisia! Suukkoja ja haleja XOXOXO

    VastaaPoista