tiistai 12. tammikuuta 2016

Turistikohde

Eilen jätin Kuala Lumpurin taakseni vähän raskain mielin. Paikasta tuli äkkiä kovin rakas, lähikorttelista kotoisa ja iltaisin välkehtivästä KL Towerista yksi lempimaisemistani. Kommuunimainen elämä hostellilla ja paikan asukkaat, mm. paikassa monta viikkoa asuskelleet italialaispojat, jotka tervehtivät aamuisin "hey sweetie", topakka paikallinen siivoojaneiti, pieni ja pippurinen latvialainen respan tyttö, katukissat jotka olivat muuttaneet sohvan alle, ilmainen pikakahvi ja kello neljän kaatosateet jäävät mieleeni kyllä ikuisiksi ajoiksi. Luulen oppineeni jotain tärkeää elämästä viimeisen neljän päivän aikana.

Lentoni lähti Kuala Lumpurista ennen yhdeksää illalla, ja olin aivan uupunut, kun vihdoin joskus puolen yön jälkeen kävelin ulos Balin kansainväliseltä lentokentältä.

Kimpussani oli monta kymmentä taksikuskia ennen kuin ehdin edes astua ovista ulos, mutta kävelin suorinta tietä ostamaan vettä kioskilta ja kun yksi sinnikäs kuski roikkui perässä, lupasin mennä hänen kyydillään kunhan äijä malttaa odottaa yhden tupakin verran.

Hostellini Funky Monkey Bali on saaren turistisimmalla alueella Kutalla, lähellä biitsiä ja bilemestoja. Aamuyöllä tietysti lähes kaikki paikat olivat suljettuna ja kaduilla notkui vain paikallisia ja yksittäisiä eksyneitä juhlijoita. Siksi oli hieman kuumottavaa joutua kulkemaan kapeaa pikkukujaa etsimässä hostellia, kun taksi ei päässyt ovelle asti. No, kävelin reippaasti eteenpäin hikoillen rinkkani kanssa ja jossain vaiheessa näinkin kyltin hostellilleni. Onnistuin silti kävelemään ohi jotenkin,  ja tulin jonkun maassa istuskelevan ihmisporukan kohdalle. Paikallisen näköinen erittäin runsaasti lävistetty nuori kundi huhuili "Funky Monkeyy", ja vaikka olin aluksi päättänyt löytää mestan omin avuin, olin tarpeeksi loppu pysähtyäkseni.

"Jep, missä on Funky Monkey?" kysyin, ja jätkä yritti neuvoa, mutten ymmärtänyt ohjeita ollenkaan. Yhtäkkiä vieressä oli jätkän kaveri skootterinsa kanssa ja mut lykättiin kyytiin kahdenkymmenen kilon kantamusteni kanssa. Aina ei ehkä ole hyvä idea lähteä aamuyöllä ventovieraiden kyytiin, mutta tällä kertaa ainakin pääsin kätevästi suoraan ovelle. Kundi oli iloinen voidessaan auttaa 😄

Sain yläsängyn dormista (vihaan yläsänkyjä yli kaiken!!) ja hetken istuskeltuani terassilla ja hampaiden pesun jälkeen painuin nukkumaan.

Tänään kävin aamiaisella ja kävelemässä biitsillä. Jos tykkää(/osaa) surffata, tää on varmasti aika huikea paikka sellaiseen, aallot ovat melkoisia välillä. Mä tyydyin katselemaan suosiolla 😄

Tähän mennessä Kuta ei tunnu mun paikalta, niinkuin mua monet varoitteli, täällä soi paska musiikki ja joka toinen vastaantulija on juhlatuulella oleva australialainen 😄 voi johtua siitä, että mulla ei ole ollenkaan kreisibailaus-fiilistä tällä hetkellä, muuten viihtyisin varmasti. Saatan huomenna vaihtaa suuntaa kohti saaren sisäosia, mutta mitään ei oo vielä lyöty lukkoon.

Kaikki on siis kuitenkin hyvin täällä, aurinko porotta ja elämä on kivaa! Terkkuja❤

Ps. Minua pyydettiin kertomaan vähän reissubudjetistani, eli tässä tulee vähän lyhyesti. Varasin käyttörahaa 1000e/kuukausi, eli 250e/viikko ja 35e/päivä. Lennot Aasiaan ja takaisin olin ostanut etukäteen, eikä budjettiin laskettu myöskään rokotuksia tai muuta Suomessa ostettua. Sen sijaan viisumit, majoitus, ruoka, ostokset ja Aasian sisäinen liikkuminen menevät reissubudjetista.

Olen pitänyt kirjaa joka ikisestä ostoksesta koko reissun ajan. Joten jos joku kysyy, mitä maksoi vesipullo Vientianessa tai hedelmälautanen Siem Reapissa, osaan vastata siihen tarkalleen. 😄 Tietysti varsinkin vaudikkaimpina päivinä jotain on saattanut jäädä merkkaamatta tai muistettu väärin aamulla, mutta väitän että aika tarkalleen kaikki on tiedossa.

Ekan kuukauden budjetti ylittyi 50 eurolla lähinnä kalliiden viisumeiden ja Bangkokin kalliin asumisen takia. Toka kuukausi taitaa itseasiassa olla tänään tai huomenna paketissa, mutta en ole vielä laskenut lopullista summaa. Veikkaan että aika hyvin oon pysynyt budjetissa. Paitsi. Koska Malesia ja Indonesia tulivat vähän extempore suunnitelmiin mukaan, lentolippuja en ole laskenut budjettiin ollenkaan. Ylimääräistä rahanmenoa niistä tuli noin 200e.

Pahimmillaan (joulu, uusivuosi ja mun synttärit) rahaa paloi yli tuplasti päiväbudjetin verran, parhaimmillaan olen käyttänyt päivässä kai noin 10e majoituksineen kaikkineen. Alkureissusta ei oikeen osannut käyttää rahaa fiksusti, nyt se on paljon helpompaa 😊

1 kommentti: