perjantai 1. tammikuuta 2016

Uuden vuoden juhlat

Eilen siis juhlittiin. Lähdin alunperin neljän saksalaisjätkän kanssa sinne bbq-bileisiin naapuriin, ja se osoittautui aika surkeaksi. Asiakkaita ei ollut juurikaan, ja ruoka oli melko kuivahtanutta seistyään grillissä pitkään, mutta kyllä se silti maistui. Puolet saksalaisista ei osannut juurikaan englantia, joten melko paljon jouduin kuuntelemaan sivusta saksankielistä keskustelua, mikä ei luonnollisesti ollut mun idea parhaasta mahdollisesta ajanvietosta. Kun seuraan liittyi viisi saksalaista lisää, kiitin kohteliaasti seurasta ja palasin hostellin baariin viinilasilliselle.

Ei aikaakaan kun istuin jo höpöttämässä norjalaispoika Åkonin kanssa niitä näitä baaritiskin ääressä, ja joskus kymmenen yhdentoista maissa otettiin sitten taksi Sairee Beachille. Mukaan lähti kaksi alaikäisen näköistä tanskalaiskundia, jotka sitten hukattiinkin nopeasti vahingossa rannalle päästyä. Siellä oli niin pirusti porukkaa tanssimassa, että sain olla silmä tarkkana etten hukannut Åkoniakin.

Mutta maisemat oli huikeat, satoja paperilyhtyjä leijui taivaalla ja mekin lähetettiin yksi menemään yhdessä. Raketteja ei kukaan ampunut juuri ollenkaan ennen keskiyötä, silloinkin vain muutamat ja se oli siinä. Mutta tulishowt ja erilaiset palavat kyltit siellä oli joka baarin edessä. Päädyttiin Lotus Bar -nimiseen baariin juhlimaan, siellä oli uima-allaskin joka täyttyi heti keskiyön jälkeen uimareista. Mä en kuitenkaan tahtonut jättää tavaroitani vahtimatta, joten katselin vierestä ja tanssin.

Kävi ilmi, että Åkon oli oikeastaan aika tylsää seuraa, sellainen "juhlin kerran vuodessa ja tanssin noloa överiä hillumistanssia" -tyyppi. Jossain vaiheessa kaverin tanssiminen alkoi yksinkertaisesti ärsyttää mua niin paljon, että katosin väenpaljouteen tanssimaan keskenäni. Olin varma, että 28v jätkä löytää kyllä turvallisesti takaisin hostellille ilman minuakin.

Ja mä löysin myös. Noin tunnin tanssimisen jälkeen rannan älyttömät jumputusmiksaukset hyvistä biiseistä alkoivat kyllästyttää, ja kävelin taksille. Hinta oli kuitenkin "noussut" mystisesti yhtäkkiä 300 bahtista viiteen sataan, ja koska olin yksin, en todellakaan suostunut maksamaan sitä. Kuski sanoi, että no sitten odotetaan lisää väkeä, joka menee samaan suuntaan. Ja odotettiin. Lopulta paikalle tuli saksalainen nuori pari, joka oli menossa suunnilleen samoille hollille. Köröteltiin tukka hulmuten takaisin Chalok Baan biitsille.

Koska mua jo vähän nälätti tässä vaiheessa, päätin käydä hakemassa taas Seven-Elevenistä halpoja nakkijuustotoasteja. 7/11 on siis markettiketju, ja niissä myydään perus eineskylmähyllyssä kaikkea toasteista kananugetteihin ja valmisnuudeleihin, mutta kassalla ne lämmitetään sulle valmiiksi. Helppoa ja halpaa (kaksi toastia maksaa 30THB eli alle euron) vaikka onkin epäterveellistä ja kaukana autenttisesta paikallisesta ruuasta. Yhdeltä yöllä se ei niin haitannut.

Ennen kun olin edes päässyt kauppaan sisään, törmäsin jälleen uuteen saksalaisjannuun, rastapäiseen Felixiin ja sen portugalilaiskaveriin. Juteltiin niitä näitä ja he sanoivat asuvansa saarella. Kun sitten lähdin kohti hostellini baaria, he päättivät liittyä seuraan ja kohta juotiin jo rommikolaa ämpäristä. (Ämpärit on siis sellaisia lasten hiekkaämpäreitä jotka täytetään jäillä ja vapaavalintaisella drinkillä. Yleensä ne kuuluu jakaa porukalla.)

Hostellilla oli bileet päällä ja jengi tanssi pöydillä. Päädyin jossain vaiheessa istumaan kahden ruotsalaispojan seuraan ja toinen niistä halusi hanakasti oppia sanomaan suomeksi hyvää uutta vuotta. Varmaan viidenkymmenen yrityksen jälkeen paras mihin kaveri silti pystyi, oli suunnilleen "hjuva hjutta hjutta" :D

Vielä viiden aikaan aamulla käytiin ruotsalaisten kanssa yöuinnilla meressä ja kuuden jälkeen painuin nukkumaan. Aurinkokin oli jo noussut. :D

Vuoden ensimmäinen päivä on mennyt nukkuessa, kävin syömässä valtavan hampurilaisen ja kellumassa meressä hyvän tovin. Ostin myös itselleni uudet sandaalit, kun eilen tanssiessa taisin hajottaa edelliset ja jätin ne jonnekin matkan varrelle...

Toivottavasti kaikilla meni vuodenvaihde mainiosti ja turvallisesti ja uusi vuosi on lähtenyt kivasti käyntiin :D terkkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti