sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Juhlapäivä

Torstaina ja perjantaina emme tehneet Siem Reapissa muuta, kuin syötiin ja kävin pesettämässä pyykkiä (oli muuten kallista, 1,5dollaria kilo! Aikasemmissa paikoissa ollut dollarin!) Ninni paranteli itseään ja minä käppäilin kaupungilla, ostin juhlan kunniaksi uuden kesämekonkin. 😄

Lauantaina sen sijaan Ninni lähti katsomaan Angkorin temppeleitä ja minä nukuin pitkään synttäreiden kunniaksi! Kävin isolla aamiaisella, luin kirjaa ja otin iisisti. Puolilta päivin lähdin hierontaan Lotus Dream Spahan, makoilin siellä tunnin selkähartiahieronnassa ja hieroja vielä letitti mun hiuksetkin. Sain myös kaupan päälle kuuman kupin teetä, ja koko lysti maksoi 16 dollaria. Pakko sanoa, ettei kyllä kovin halpaa, mutta ollaan huomattu Siem Reapin olevan muutenkin kalliimpi paikka kuin esim Laos. Kuulemma muualla Kambodzassa on sitten Laosiakin halvempaa.

Anyways, kerranko sitä raaskii mennä synttäreiden kunniaksi hierontaan. Suomessa en edes ole koskaan harkinnut😄 Hieronnasta palatessani koukkasin kaupan kautta hakemassa pullon valkkaria, joka on täällä päin maailmaa saman hintaista kuin Suomessakin. No, sehän on tuontitavaraa, ehkä riisiviiniä tai muuta olis saanut halvemmalla.

Istuttiin guesthousen terassilla useampi tunti viinin ääressä, ja seuraan liittyi 22vuotias israelilaispoika Itay. Sama heppu hengailikin sitten loppuillan mukana, kun lähdettiin syömään ja parille vielä Pub Streetille.

Mun teki mieli bbq-ruokaa, joten istahdettiin Cambodian BBQ -ravintolan terassille. Mun mielikuva barbequesta on esim vartaat tai kunnon pihvi, joita varmaan olis saanutkin, mutta tarjoilija sai ylipuhuttua meidät ottamaan jonkinlaisen special meat -maistelusetin kolmistaan. Ja erikoinen liha tässä tapauksessa tarkoitti mm. sammakkoa, krokotiilia, haita, käärmettä ja mitähän kaikkea. Setissä oli sentään tuttua kanaa, possua ja nautaakin, joten miksipäs ei.

Tietysti hauska juttuhan oli se, että kaiken kivan lisäksi saatiin vielä itse paistaa otukset. Tuli mieleen joku eksoottinen raclette-illallinen miinus juusto. Riisiä, nuudelia, kasviksia ja kastiketta sai mielensä mukaan aina lisää. Kokemus oli mahtava ja ruoka myös maistui hyvältä, vaikka mä en ollutkaan ihan yhtä innoissani maistamassa erikoisuuksia kuin Ninni 😄 Ruoka maksoi 29 dollaria, eli aivan yli budjetin, mutta koska jaettiin se kolmistaan, maksettavaa jäi vain sen vajaa kymppi per naama.

Jatkettiin baarin/yökerhon terassille ja jaettiin vielä viinipullo, vaikka Ninni ja Itay vissiin jo himoitsi bisseä. 😄 baarissa esiintyi myös paikallisia tanssijoita, joita ei sen tarkemmin seurailtu mutta sivusilmällä katsottuna esityksestä tuli mieleen jonkinlainen sekopäinen teatteri. Oikein hauskaa☺

Kun myöhemmin henkilökunta väänsi musiikin volyymit niin kovalle, ettei keskustelusta varsinkaan englanninkielellä tullut enää mitään, päätettiin opettaa Itay pelaamaan Yatzya. Tokalla kierroksella israelilainen tuli jo toiseksi!

Takaisin kämpillä oltiin kiltisti ennen puolta yötä, sillä piti vielä pakata. Oltiin molemmat Ninnin kanssa jo niin tuli persiin alla lähdössä pois Siem Reapista, että oltiin varattu bussikyyti seuraavaksi aamuksi klo 7.30. Onneksi oltiin koko baari-illan ajan pidetty kuitenkin kohtuus kaikessa ja nesteytyksestä (vedenjuonnista) huolta, niin pientä valjua oloa lukuunottamatta aamun lähteminen onnistui mainiosti.

Ja tällä kertaa meitä lykästi toden teolla! Ollaan matkustettu varmaan kymmenellä eri "vip-bussilla", mutta tällä kertaa bussi tosiaan oli nimensä veroinen. Leveät, pehmeät penkit, runsaasti jalkatilaa, niskatyynyt ja jopa ilmaiset vesipullot ja kosteuspyyhkeet. Bussi pysyi jopa aikataulussa suunnilleen!

Nyt olemmekin sitten Kambodzan pääkaupungissa, Phnom Phenissä, saatiin kahvia ja ruokaa ja kolmen dollarin sängyt dormista ensi yöksi. Olen kovin tyytyväinen! Täällä meinataan olla pari yötä, ja matka seuraavaan etappiinkin on jo varattu.

Kuulemisiin😘

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti