Tänään käytiin harrastamassa hieman historiaa. Kurvailtiin järjettömässä liikenneruuhkassa kaupungin ulkopuolelle tuktukin kyydissä. Käytiin Choeung Ekin Killing Fieldsillä, eli kuoleman kentillä Phnom Penhin lähellä. Kerron mahd. lyhyesti niihin liittyvää historiaa, mikä ei kyllä ole kivaa kuultavaa. Hulluinta on, että kaikki tämä on tapahtunut aivan lähihistoriassa, silloin kun mun mutsi ja faija on ollut tokaluokkalaisia, samana vuonna kun Vietnamin sota päättyi ja Tappajai-elokuva sai ensi-iltansa.
Kambodzan sisällissodan (1970-1975) jälkeen vuonna 1975 vallankumouksellista liikettä ajaneet punaiset khmerit ottivat vallan ja perustivat Demokraattisen Kamputsean. Ideana oli, että maan yhteiskunta rakennetaan alusta uudelleen. Käytännössä kaikki koulut, sairaalat, kirjastot ja viralliset rakennukset suljettiin ja kaupunkilaiset pakotettiin takaisin maalle. Punakhmerit halusivat luoda luokattoman yhteiskunnan, jossa kaikki pukeutuvat, syövät ja elävät samalla tavalla ja mitään ei saa omistaa yksityisesti. Ei vapautta eikä yksilöllisyyttä.
Tätä kaikkea ei tietenkään voitu toteuttaa väkivallattomasti. Punakhmerit pystyttivät teloitus- ja kidutuskeskuksia, muuttivat kouluja vankiloiksi ja alkoivat melko järjestelmällisesti lahtaamaan kaikkia "valtion vihollisia." Pahimpia vihollisia olivat kaikki vanhan yhteiskunnan aikana koulutetut oppineet ihmiset, mm. lakimiehet ja opettajat, kaikki jotka puhuivat kieliä, keskiluokka ylipäänsä. Kaiken kaikkiaan tappaminen oli kuitenkin sattumanvaraista, ja yleensä jos yksi perheenjäsen tapettiin, loput perheestä tapettiin myös varmuuden vuoksi, että ketään ei jäisi kostamaan. Lisäksi ihmisiä kuoli nälkään ja tauteihin ja ylipäänsä epäinhimillisiin elinolosuhteisiin.
Lopulta punakhmerien valta päättyi vuoden 1979 alussa, mutta muutamassa vuodessa Kambodzan kansalaisista neljäsosa(!!) oli saanut surmansa.
Killing Fieldejä eli näitä teloituskenttiä on Kambodzassa lukemattomia, mutta tämä on niistä kaiketi kuuluisin. Paikasta on tehty memorial site, eli muistomerkki/-alue kansanmurhan uhreille, ja paikalle rakennetussa stupassa(?) on esillä uhrien pääkalloja, vaatteita ja muita jäännöksiä, joita on löydetty joukkohaudoista alueelta. Paikalla on myös mm. puu, jota vasten lapsia hakattiin kuoliaaksi. Muutenkin tappamiset ovat olleet raakoja ja väkivaltaisia, koska arvokkaita luoteja ei haluttu tuhlata. Vierailijat ovat jättäneet joukkohaudoille rannekoruja ja kukkia kunnianosoituksena uhreille.
Samaan syssyyn käytiin vielä Tuol Slengin kansanmurhamuseossa, joka oli yksi vankilaksi muutetuista kouluista. Paikalla oli valokuvat kaikista paikan uhreista, ja kuvia myös kidutetuista ihmisistä. Kierros oli rankka, mutta mielenkiintoinen ja teki hyvää pysähtyä vähän miettimään, mitä maailmalla oikeasti on tapahtunut. Ainakin näin turistin silmiin Kambodza tuntuu selvinneen tragediasta, mutta tietysti haavat on varmasti syvät.
Museon jälkeen vedettiin mangosmoothiet ja tultiin guesthouselle syömään ja chillaamaan. Täällä henkilökunta on muuten aivan hulvatonta, en oo tainnut aikasemmin heittää läppää paikallisten kanssa, mutta nää jätkät vääntää vitsiä muun muassa kahvimaidosta, "Oh you want breastmilk", "No, FRESH milk", "Aa, breastmilk!" 😄😄
Huomenna aamulla suunnataan aivan toisenlaisiin (huikeisiin!) maisemiin 😊
Haleja kaikille ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti