keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Korvalääkärissä

Tänään nähtiin vähän erilaista puolta tästä kaupungista. 😅

Kuten kerroin, Ninnillä meni Phu Quocilla korvat tukkoon, eikä päästy tohtorille enää vikana iltana saarella. Eilen ei edes yritetty mennä, koska oltiin niin myöhään perillä, mutta tilanne ei muuttunut itsestään, joten tänään sitten aamiaisen jälkeen dalsittiin sairaalaan hostellilta saatujen ohjeiden mukaan.

Liikenteen seassa sompailu oli oma juttunsa, mutta päästiin perille. Perillä vaan selvisi, että sairaalassa ei itseasiassa hoideta muuta kuin silmiä, joten apua ei heru sieltäkään. Onneksi joku ystävällinen englanninkielentaitoinen nainen kirjoitti meille oikean sairaalan osoitteen ylös, ja hypättiin taksiin.

Seuraavan sairaalan seinässä luki, että siellä hoidetaan kaiken muun ohessa myös korvia. Jes! Tämäkin paikka taisi olla joku pieni paikallinen sairaala, koska yhtään ulkomaalaista ei paikassa ollut meidän lisäksi. Oltiinkin kiva toljottelunkohde 😄 Ninni pääsi pienen odottelun jälkeen tutkittavaksi samaan toimenpidehuoneeseen noin viiden muun (paikallisen) potilaan kanssa, eikä minkään näköistä yksityisyydensuojaa ollut, kun kaikki asiakkaat ja heidän omaisensa pörräsivät sisään ja ulos huoneesta.

Selvisi myös, että vakuutuskortti ei kelpaa heille, vaan maksu täytyy suorittaa käteisellä. Ninnin ei siis auttanut kuin pulittaa, kyllähän ne saa vakuutuksesta takasin myöhemmin. Tutkimuksen jälkeen Ninnin käskettiin tulla takaisin puhdistettavaksi tunnin päästä, ja käytiin tien toisella puolella jääkahvilla.

Loppujen lopuksi homma hoitui yllättävän sukkelaan, puhdistus, kuulotesti, lisätarkastus ja lääkkeet korvatulehduksen hoitoon. Koko lystiin meni noin pari kolme tuntia, ja rahaa paloi ehkä n. 40€ lääkkeineen päivineen. Lähihoitajan (ja varmaan kenen tahansa länsimaalaisen) näkökulmasta sairaalan hygieniatasossa ja muutenkin olosuhteissa olisi ollut kyllä parannettavaa, joten onneks kukaan ei joutunut leikkaukseen tai mitään😄

Ninnin pelastetun kuuloaistin kunniaksi otettiin bisset ruuan kera, shoppailtiin vähän ja käveltiin ympäri lähikortteleita. Tultiin hostellille pakkaamaan rinkat ja käymään muka ajoissa nukkumaan, koska taksi hakee meidät aamulla viideltä kohti uusia seikkailuja. 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti